sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Aloitus

Perjantaina piinallinen kuukauden odotukseni viimein palkittiin. Postilaatikossa lojui kirje pääsykokeiden tuloksesta. En malttanut odottaa sisälle asti, vaan avasin kirjeen jo postilaatikolla. Paperissa luki kovasti toivomani sanat "Onnittelut, sinut on valittu opiskelemaan hoitotyön koulutusohjelmaan suuntautumisvaihtoehtona terveydenhoitotyö". Minusta tulee terveydenhoitaja! Olin melko varma, etten pääse kouluun. Aloituspaikkoja oli vain 35 ja hakijoita oli pääsykokeessa yli sata. Pääsykokeessa myös opettajat kertoivat, että terveydenhoitajan opinnot ovat todella suosittuja ja kouluun on vaikea päästä. Mutta tässä sitä nyt ollaan, kannatti panostaa lukemiseen.

Olen valmistunut keväällä 2011 lähihoitajaksi, joten aivan uusi ala tämä ei minulle ole. En kuitenkaan kokenut saavani tarpeeksi haastetta lähihoitajan työssä, joten päätin jatkaa opiskelua. Aikaisemmasta tutkinnostani on varmasti aluksi hyötyä opinnoissa, koska kaikki ei ole uutta. Odotan innolla uusia asioita, kuten erilaisia "toimenpiteitä" joita ei lähihoitajan papereilla pääse tekemään esimerkiksi kanylointi. Toisaalta koulu hieman jännittää, koska opittavaa on paljon. Töitä on siis tehtävä, mutta onneksi asiat ovat mielenkiintoisia. Palaan asiaan viiden viikon kuluttua, kun koulu viimein alkaa. 

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miksi juuri terveydenhoitaja?
Mihkä olet suuntautunut LH:na?

Sonja kirjoitti...

Olen suuntautunut päihde- ja mielenterveystyöhön. Terkkarin valitsin siksi, että haluaisin tulevaisuudessa työskennellä neuvolassa. Lähihoitajaksi en halunnut jäädä, koska olen huomannut, että esimerkiksi sairaaloissa ei enää välttämättä palkata lähäreitä. Lisäksi haasteet kiinnostavat. Tutkinto avaa paljon ovia kaikkiin mahdollisiin työpaikkoihin joten se on iso plussa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Mä olen yo-pohjainen lähihoitaja ja tarkoituksenani on keväällä hakea joko sairaan- tai terveydenhoitajaksi. Tsemppiä sulle opiskeluihin, toivottavasti mä pääsen samalle polulle! :)

Sonja kirjoitti...

Onnea pääsykokeisiin, toivottavasti pääset sisään! :) Luulen, että hakutilanteesta LH-koulutuksesta voi olla apua, jotkut kun tulee suoraan lukiosta. LH-pohjalla on jo hieman tietoa ja kokemusta alasta, joten myös varmemmin suoritat koulun kun tiedät mitä on tulossa.